Vuoden lopulla on hyvä hiljentyä, istua alas ja miettiä hetki kulunutta vuotta. Niin olen myös minä tehnyt ja niin on tehnyt koko Piirihaukat -vartio vuoden viimeisessä kokouksessaan. Pieni pysähdys silloin tällöin tekee varmasti hyvää jokaiselle.
Vuotta 2011 ovat sävyttäneet kolme sanaa: raha, raha ja raha. Talouden ympärillä on pyöritty niin piirissä kuin keskusjärjestössäkin. Mieleeni ei tule yhtään ainutta kokousta, jossa ei olisi käsitelty rahaa tai paremminkin sen puutetta. Voin vakuuttaa, että piirihallitus on tehnyt talouden eteen töitä ihan tosissaan. Moni asia on myös sen takia jäänyt liian vähälle huomiolle tai ehkä jopa kokonaan tekemättä. Kaikki nämä talousasiat ovat olleet isoja, monimutkaisia ja vaikeita asioita, joihin ei ole ollut helppoja ja yksinkertaisia ratkaisuja. Iso kiitos näistä taloustalkoista kuuluu kaikille piirin työntekijöille, jotka ovat tehneet enemmän kuin kukaan olisi voinut pyytää. Säästöjä on etsitty kaikkialta, mutta siitä huolimatta pyörät ovat pyörineet koko ajan. Varsinkin näin taaksepäin katsoessa sitä osaa todella arvostaa.
Vuoteen on mahtunut myös paljon iloa ja onnistumisia. Jokaisella toiminnanalalla on tapahtunut hienoja asioita, joista voi jokainen piirin luottis olla syystäkin ylpeä. Toki hommia jää vielä ensi vuodellekin, mutta toisaalta; jos joku joskus kokee oman pestinsä olevan valmis, on liene syytä siirtyä muihin hommiin. Pysyvää on vain muutos.
Itselleni parhaimpia yksittäisiä muistoja ovat olleet Piirihaukkojen naisosaston osallistuminen pt-kisoihin, osallistuminen WAGGGS:n koulutukseen ja kevään sudenpentukisoihin osallistuminen sisuvartioni kanssa. Päällimmäiseksi tästä vuodesta on jäänyt hyvä tunne. Vuosi on toki ollut välillä raskas ja partio on tuntunut olevan kaukana siitä iloisesta leikistä, joksi sitä toisinaan kuulee nimitettävän. Tunnustan muutaman kerran miettineeni miksi ihmeessä kukaan vapaaehtoisesti haluaa tähän pestiin. Sitten kuitenkin on taas tapahtunut jotain, joka on palauttanut mieleeni miksi olen vapaaehtoisesti halunnut tähän pestiin. Ilman ikäviä hetkiä ei olisi ilojakaan. Kokonaisuus on kuitenkin reilusti plussan puolella.
Kuten alussa mainitsin, piirihallitus kävi viimeisessä kokouksessaan läpi kulunutta vuotta. Annoimme palautetta, jotta ensi vuonna osaisimme toimia vielä paremmin. Kehittymisen paikkoja on kaikilla (paitsi Hantella, jonka kohdalta sopivasti kehittämiskohteita käsittelevä kysymys oli jäänyt pois). Muistimme myös kiittää. Sanonta kuuluu, että kissa kiitoksella elää, mutta kyllä se taitaa olla myös niin, että partiolainen kiitoksella elää.
Siispä kiitos ihan jokaiselle partiolaiselle! Kiitos kuluneesta vuodesta, kaikista hyvistä hetkistä, ihanista ihmisistä ja hienoista onnistumisista!
Joululauluja kuunnellen,
Tuija
Ps. Vuoden vaihteessa Piirihaukat -vartio muuttuu hieman, kun Tiian ja Kaisan tilalle tulevat Karppa ja Antti. Onkohan tämä nyt sitten semmoinen putkivartio...?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti