23. elokuuta 2011

Sukkahousuja ja suunnitelmia

Aikuiset kirmaavat sukkahousuviestissä lipputangon ympäri, huivia heitellään ympäri metsää ja karviaisia pitää kerätä arvioiden tasan 2,5 dl. Kuulostaako tutulta? Kuulostaako partiolta? Järvi-Suomen Partiolaisten luottikset kohtasivat männä viikonloppuna Toivakassa pidetyssä Syyssaunassa alussa mainitut asiat, alueministeri Pirjon laittamaa mahottoman hyvää evästä ja paljon asiaa.

Kiinteän organisaation luottikset ja piirileiri Suunta12° tekijät kokoontuivat Syyssaunan viettoon Partiokolkkaan, piirimme omistamaan kurssikeskukseen. Viikonloppu sisälsi suunnittelua, budjetointia, kokouksia pienissä porukoissa ja isommissa ryhmissä sekä paljon asiaa.

Viikonloppuna tehdyt hienot suunnitelmat vaativat vielä pientä hiomista. Lokakuun lopussa syyskokouksessa ne nuijitaan virallisiksi. Ensi vuodelle luvassa on ohjelmaryhmän järjestämänä muun muassa sisujen erätaitokurssi sekä huippumahtava tapahtuma samoajille.

Syyssaunan virallisesta hupailusta vastasi koulutusryhmä. He pyrkivät kaikin keinoin välttymään kiulun voitolta toiminnanalojen välisessä, kaikkea muuta kuin läpinäkyvässä ja oikeudenmukaisessa kisassa. (Läpinäkyvyys ja oikeudenmukaisuus ovat kyseenalaisia, koska kahtena edellisenä vuonna voittanut koulutusryhmä suunnitteli kisalajit, pystyi harjoittelemaan niihin ennakkoon ja tuomaroi kisat itse. Onko tämä sitten reilua? Kysyn vaan.) Kiulusta kisaillaan Syyssaunan vuosittaisessa huippumodernissa kuusiottelussa. Ottelulajit vaihtuvat vuosittain ja kisa on aina tiukka. Jos jollekulle on vielä epäselvää niin tiedoksi tämä: ensi vuonna kisan laatii ohjelmaryhmä. Me voitettiin – JEE!

Yllä olevasta tuli mieleen, että mikäli et vielä ole oikeutettu osallistumaan ensi vuoden Syyssaunaan, minä tiedän oivan konstin hankkia sisäänpääsyn sinne. Syyssaunaan ja tammikuussa pidettävään Superkokoukseen pääsevät nimittäin piirin luottikset. Eli: hankkiudu luottikseksi, pääset mukaan tekemään, päättämään ja iloittelemaan loistavaan joukkoon.

Kesällä puhuimme Piirihaukkojen kanssa siitä, että meidän pitää kiinnittää huomioita nuorten pestaamiseen ja tukemiseen. Ohjelmaryhmän jaostoissa on paikkoja nuorille. Monia tapahtumia tekemään tarvitaan samoajia ja vaeltajia. Ihan aikuisten oikeasti minä haluan, että samoajat tekevät tapahtumia toisilleen. Ja vaeltajat myös. Ja nuoremmille kanssa.

Vielä tälle syksylle on tulossa ohjelmatapahtumia, jotka ovat avoimia kaikille järvisuomalaisille tarpojille (Hike of Living Death) sekä samoajille ja vaeltajille (Votomaraton). Noihin tapahtumiin pääsee vielä sekä tekemään että osallistumaan. Ensi vuodelle suunnitellaan myös vastaavia. Ensi vuoden tapahtumia pääsee tekemään ihan alusta alkaen. Millaiseen tapahtumaan sinä tarpoja, samoaja tai vaeltaja halusit osallistua?

Istun junassa, joten minulla on aikaa naputtaa. Ja minut tuntevat tietävät, että harvoin jään hiljaiseksi. Nyt lienee aika vaieta hetkeksi ja kiittää kaikkia, jotka ovat näin pitkälle lukeneet. Pyydän ja toivon myös kommentteja ja viestejä siitä, mitä piiriltä odotetaan ja toivotaan. Kommentteja voi laittaa tähän tekstiin tai yksityisesti sähköpostiin.

Lystiä alkanutta partiosyksyä!

-Kaisa-
ohjelmaministeri

ps. Kyllä niitä aikuisiakin, siis yli 22-vuotiaita tarvitaan. Syyskokouksessa on jaossa ne parit ministerinsalkut ja muihin pesteihin otetaan tekijöitä oikeastaan koska vaan.

pps. Seuraavaksi ilmoitan Piirihaukkojen joukkueen syyspt-kisoihin Marskin Mutkiin. Tule sinäkin kisaamaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti