6. maaliskuuta 2011

Meidän vartio

Tammikuussa kokoontui ensimmäisen kerran uusi vartio, joka sai nimekseen Piirihaukat. Vartion jäseniä ovat Pirjo, Tiia, Kaisa, Hante, Asko, Pipsa, Nappula ja Tuija, joista kaksi viimeistä toimivat vartionjohtajina. Vartio kokoontuu kuukauden tai parin välein. Väliajoillakin ollaan yhteyksissä, joskus enemmän, joskus vähemmän.

Ensimmäisessä kokouksessaan Piirihaukat tekivät itselleen säännöt. Niin kai moni muukin vartio toimii. Säännöissä sovittiin muun muassa, että kunnioitamme toistemme mielipiteitä. Luvattiin myös antaa palautetta ja iloita onnistumisista. Vartio päätti myös ryhtyä pitämään omaa päiväkirjaa. Koska vartion jäsenet asuvat eri puolilla piiriä, päätettiin päiväkirja tehdä nettiin. Näin jokainen pääsisi kirjoittamaan mietteitään, eikä olisi sitä vaaraa, että kirja on Kajaanissa, kun Mikkelissä haluttaisiin kirjoittaa.

 
Luet nyt siis Piirihaukat -vartion päiväkirjaa. Vartiomme kirjoittelee tänne kuulumisiaan, ajatuksiaan ja tekemisiään säännöllisen epäsäännöllisesti.

Tervetuloa mukaan!

2 kommenttia:

  1. Hei! Iloista partiokevättä Piirihaukoille! Mukava, kun kirjoitatte päiväkirjaa :)

    t. Aake naapurista

    VastaaPoista
  2. Hei Aake!

    Kiva, kun löysit meidän päiväkirjan.
    Aurinkoista partiokevättä myös teille! :)

    Terveisin Tuija

    VastaaPoista